River,And,Spring,Forest.,Nature,Composition.

Arvomme

INNOVATIIVISUUS

Ulkoisesti

Pyrimme aktiivisesti laadukkaaseen ajatteluun, joka mahdollistaa myös yllättävien ja uusienkin ratkaisujen esittämisen asiakkaalle, vahvasti heidän tavoitteitaan ja etujaan ajaen. Tuomme pöytään sisäisessä prosessissamme jalostettuja ratkaisuja, joissa monialainen ammattiosaamisemme näkyy ja on hyvin hyödynnettynä.

Sisäisesti

Välitön ja aktiivinen työyhteisö kannustaa ideointiin ilman jaottelua oikeisiin ja vääriin mielipiteisiin. Voin heitellä ideoita ja jakaa ajatuksiani matalalla kynnyksellä tietäen, että työkaverini arvostavat minua ja ajatuksiani. On hyvä reagoida ja olla spontaani uuden ajattelun äärellä – lupaavalta vaikuttavat ajatukset viemme yhdessä eteenpäin ja kokeilemme ilman mokaamisen pelkoa. Myös virheistä voi oppia.

LUOTETTAVUUS

Ulkoisesti

Kunnioitamme asiakkaidemme liiketoimintaa ja vaalimme siihen liittyviä liikesalaisuuksia. Pyrimme kaikessa toiminnassamme asiakassuhteen jatkuvuuteen ja kustannustehokkuuteen, asiakkaan etua ensisijaisesti ajatellen. Asiakas saa aina vähintään sen, mitä on luvattu.
Raportointi ja seuranta pidetään kunnossa, ja tuotamme ymmärrettävää sekä asiakasta aidosti hyödyttävää analyysia. Olemme hereillä ja proaktiivisia asiakkaan suuntaan, myös ongelmatilanteissa.

Sisäisesti

Kollegan tukeen ja rehellisyyteen voi luottaa. Kunnioitamme toistemme työtä ja yhteisiä rutiineja sekä prosesseja, joiden kehittämiseen olemme myös yhdessä sitoutuneet. Arvostamme työnantajaamme ja tuemme omalla toiminnallamme sen liiketoiminnan parasta mahdollista onnistumista. Toteutamme tasa-arvoista työkulttuuria ja läpinäkyvää kommunikointia.

NÄKEMYKSELLISYYS

Ulkoisesti

Tarjoamme aina lisäarvoa sekä kommunikoinnissa että tuotannoissa. Emme esitä dataa, vaan sen pohjalta tehtyä arvokasta analyysiä ja siihen pohjaavia johtopäätöksiä asiakkaan liiketoiminnan kasvun polttoaineeksi.
Tarjoamme syötettä ja tietoa myös muilla toimialoilla onnistuneista ratkaisuista sekä näkemyksiä, ja kuinka niitä voisi soveltaa asiakkaan käyttöön.

Sisäisesti

Ehdotamme, kysymme ja otamme selvää myös oman erikoisosaamisen ja vastuualueen ulkopuolelta. Olemme omistautuneita osaamisemme kehittämiselle. Olemme uteliaita ja valitsemme oppimisen ja uudistuvan asenteen. Nautimme aktiivisesta oman ajattelun ja näkökulmien haastamisesta.

VASTUULLISUUS

Ulkoisesti

Asiakas voi luottaa aina siihen, että tarjoamme heille parasta mahdollista ratkaisua, vaikka se olisi meille vähemmän tuottoisa. Kommunikoimme rehellisesti myös haasteista,
kuten riskeistä ja mahdollisista haitoista. Kerromme oma-aloitteisesti ja mahdollisimman nopeasti myös tuotannossa tapahtuneista virheistä tai haasteista, ja aina jokin ratkaisuehdotus valmiina. Toteutamme aktiivisesti ratkaisukeskeistä asennetta.

Sisäisesti

Kollegan sanaan voi luottaa. Olemme toisillemme rehellisiä ja avoimia. Uskomme kiittämisen ja rakentavan palautteen kulttuuriin. Valitsemme ja kehitämme selkeitä prosesseja ja vastuunjakoa.
Jokainen kantaa henkilökohtaisesti vastuun oman työn kehittämisestä ja sen arvostamisesta.
Nostamme yrityksen ja tiimin yhteisen menestymisen oman edun edelle, kannamme yhteisvastuuta. Valitsemme ratkaisukeskeisen asenteen.

Pyrimme kaikessa tekemisessämme yritysvastuumme toteuttamiseen, ja tuomme vastuu- ja velvoitenäkökulmat esille myös asiakastyössä.