Storyboundista Bauer Median Audio Branding -kumppani

Ääni aikaansaa tutkitusti jopa voimakkaampia tunteita, kuin esimerkiksi näköhavainto. Immersiiviset tarinankerronnan ja myynnin edistämisen keinot täydentyvät entisestään, kun jatkossa tarjoamme myös audion markkinajohtajan, Bauer Median, Audio Branding -osaamisen osana kokonaisvaltaista asiakkuutenne markkinointipalvelua.

Olemme jatkuvasti laajentaneet ja kehittäneet tehokkaita tapoja, joilla voimme edistää asiakkaidemme liiketoiminnallisia tavoitteita, samalla jättäen jälkeemme myös pidemmällä tähtäimellä tuottavaa sisältöpääomaa. Emme usko kertakäyttöiseen sisällöntuotantoon, vaan tolkun tekemiseen, jolloin tehdään vähemmän, mutta paremmin. Kannamme myös kaikessa toiminnassamme ammattivastuumme tuottaa asiakkaidemme nimissä sisältöä, jolla on positiivinen ja laadukas vaikutus ajassa, jossa sisältöä on mahdollista julkaista liian helposti, halvalla, usein liikaa, ja tästä syystä ennemminkin kuormittaen, kuin mitään kehittäen. Samasta syystä myös kumppanitoimintamme keskiössä ovat laatu- ja kestävyysajattelu.

Olemme siis erittäin iloisia voidessamme kertoa, että jatkossa toimimme myös laatuajatteluamme vahvasti tukevan Suomen audiokentän markkinajohtajan, Bauer Median, Audio Branding -kumppanina. Yhteistyön avulla pystymme tuottamaan maamme kovimpien ammattilaisten kanssa yrityksesi brändiä ja markkinointistrategiaa vahvistavia äänilogoja ja -maailmoja, muun muassa toimitiloihin, puhelinpalveluihin sekä video- ja radiomainoksiin.

”Äänen merkityksen ymmärtäminen osana yrityksen strategiaa on kasvanut vuosi vuodelta ja olen valtavan iloinen siitä, että Storybound on ensimmäisten suomalaisten markkinointitoimistojen joukossa viemässä suunnitellun audion merkityksellisyyttä eteenpäin yhdessä kanssamme. Storyboundin asiakkaille – niin nykyisille kuin tuleville – tämä tarkoittaa entistä laajempaa strategista palvelua jo nyt vahvalta ja kasvavalta toimijalta”, vahvistaa Lauri Domnick, Bauer Median Head of Audio Branding.

Tulevana markkinoinnin vuonna 2021 aiomme siis pitää vielä enemmän hyvää ääntä, ja kertoa kuuluvammin ja laadukkaammin asiakkaidemme tarinoita – oikealla tavalla, oikeille ihmisille ja oikeissa paikoissa.

”Yhteistyö Bauer Median kanssa antaa meille vahvan uuden tukipilarin toteuttaa missiotamme edistää laadukasta sisältömarkkinoinnin kulttuuria ja tätä kautta asiakkaidemme liiketoiminnan pitkäaikaista, hyvää kehitystä”, iloitsee Storyboundin toimitusjohtaja Elli Mäkilä.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!